Positive Education Oy keskittyy positiivisen psykologian, positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen sekä ratkaisukeskeisen valmennuksen (coaching) kouluttamiseen laajoissa koulutusohjelmissa Suomessa ja ulkomailla.

Olemme kouluttaneet positiivista psykologiaa ja ratkaisukeskeistä valmennusta yli 15 vuoden ajan Suomessa tuhansille yksilöille sekä yhteisöille pitkän valmennus- ja koulutusuramme aikana. Erityisosaamistamme on tuoda tieteellinen tutkittu tieto sovellettavaksi hyvinvointiosaamiseksi opettajille ja kouluille sekä kouluissa opetettaviksi hyvinvointitaidoiksi. Vuonna 2020 laajennamme koulutustarjontaamme myös kansainvälisille markkinoille.

Seuraa meitä:

0
  • No products in the cart.
There is no posts!
0
  • No products in the cart.
0
  • No products in the cart.

Opesta hyvinvointiosaajaksi

”Makaan luokan lattialla. Ylläni kieppuu värillinen kangas ja korviin kuuluu minulle uusi, jollain tapaa todella onnellinen musiikki. Sekoitus karusellia ja klassista. Poskelleni vierii kyynel – siinä hetkessä olen täydellisen rauhallinen ja turvassa. Ympärilläni on ryhmä samalla tavalla tuntevia ja läsnäolevia ihmisiä. 

On koulutuksemme viimeinen päivä.

Hetki oli maaginen. Se oli osa opinnäytetyökokonaisuutta, jossa eräs ryhmistä veti meille läsnäoloharjoituksen. Harjoitukseen oli yhdistetty useita aisteja ruokkivia tekijöitä, joiden avulla harjoitus nousi yhdeksi vuoden tärkeimmistä kokemuksista.

Olen läsnä. Olen tyyni. Olen onnellinen.”

Positiivinen pedagogiikka ja hyvinvointitaidot

Miten voi tiiviisti kertoa opinnoista, joiden sisältö on yhtä aikaa tieteellisesti tutkittua ja maailmaa syleilevää. Yhteiskunnallisia ajatuksia herättävää ja omaan mieleen sukeltavaa. Opinnoista, joiden merkitys kirkastuu omassa elämässä päivittäin ja josta saatuja ajatuksia hyödyntämällä koulutyöhön löytyy täysin uusi syvyys?

Mahdoton tehtävä

Haluan kuitenkin yrittää. Tiukkana faktana kerron seuraavaa: lähiopetusta kerran kuussa kaksi päivää kerrallaan. Päivät sijoittuvat viikonloppuun. Lähipäivissä tietoa ja tekemistä: luentoja, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Itsenäistä työskentelyä lähijaksojen välissä. Syventävä lopputyö. 

Ja siinähän se nyt oli: muutama hassu rivi. Ja kuitenkaan nuo rivit eivät kerro mitään.

Mitä minä sain? Miksi koulutus mullisti amisopen maailman?

Aluksi suosittelen sinua lukemaan Positiivisen oppimisen tiimin blogikirjoituksen “Hyvällä rakennetaan parempaa tulevaisuuden maailmaa” . Kun olet lukenut sen kerran, palaa takaisin ja lue vielä toistamiseen. Keskity nyt tuntemaan ja pohtimaan, mitä ajatuksia kirjoitus sinussa nostaa esiin. Lupaan, että koulutuksen herättämät ajatukset ovat moninkertaiset. 

Minussa lukukokemus herätti paljon ajatuksia. Koulutus mullisti ajatteluni. 

Olen sellainen ihan tavallinen amisope, joka saa työkseen ohjata nuoria. Kuulostaa niin kovin kliseiselle, mutta koulutus muutti syvällisesti tapaani olla ope. Perinteinen amisope liputtaa nyt täysillä positiivisen pedagogiikan puolesta. Ja tiedän, että en ole yksin mielipiteeni kanssa. Kuvissa olevat sitaatit ovat suoria lainauksia kanssani opiskelleiden kasvattajien palautteista. Myös he saavat puheenvuoron tässä kirjoituksessa.

Amisopen ajatus 1: tunteilla on oikeus olla

Positiivinen psykologia ei ole negatiivisuuden kieltämistä. Se ei ole kivoissa viboissa rallattelua ja huolten, haasteiden ja murheiden kieltämistä. Tunne on tunne ja sillä on oikeus olla ja tulla kuulluksi. Myös niillä tunteilla, jotka herättävät vähän synkempiä fiiliksiä. 

Tämä oli suurin oppini. 

Annan itselleni luvan olla. Olla minä. Olla tunteva. Saan tuntea kaikki tunteeni. Ne eivät ole oikeita tai vääriä. Positiivisia tai negatiivisia. Sallittuja tai kiellettyjä. Tunnetta ei tarvitse itse asiassa edes luokitella. Ratkaisevaa on vain se, miten suhtaudutaan. Miten tulkitaan tunteiden herättämiä ajatuksia ja miten ollaan läsnä hetkessä. 

Tiesitkö sinä, että tunne kestää vain 90 sekuntia?

Tuon 1 ½ minuutin jälkeen on oma valintasi, annatko tunteelle vallan vai annatko sen mennä. Minä opin katsomaan tunteitani sallivammin, lempeämmin ja myötätunnolla. Opin laittamaan käden rintakehälle ja lohduttamaan itseäni vaikealla hetkellä. 

Amisopen ajatus 2: elä niin kuin opetat

Mutta miksi kerron vain itsestäni? Eikö Positiivisen kasvatuksen tiimin blogikirjoitus keskittynyt siihen, kuinka kasvattaja voi positiivisen pedagogiikan keinoin vaikuttaa lapsiin, nuoriin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan? Onko yhden amisopen kokemus tunteidensa oikeudesta oleellista informaatiota? 

Eikö puhe ollut yhteiskunnallisesta merkityksestä ja nyt koko kirjoitus käpertyy yksilön tunteiden ympärille. 

Mutta yksittäisen open tuntemuksilla on vaikutusta. Koulutus aukaisi silmäni sille, kuinka merkityksellistä oma toimintani luokassa on. Se miten olen, toimii tienviittana luokan tunneilmapiirille. Jos huulet kiukusta kireänä yritän rauhoittaa luokkaa rentoutumaan tai posket punaisina kehotan oppilaita olemaan nyt läsnä hetkessä, ovat sanani täysin turhia.

Vain kulkemalla itse ensin reitin hyvinvointitaitoihin, voi siirtää osaamista eteenpäin.

Ei muuten ole aina helppoa. Siis se oma kulkeminen. Olisi ollut niin paljon miellyttävämpää saada tehtäväksi kirjaessee tai nippu monisteita. Nyt laitoimme omat kätemme syvälle hyvinvointitaitoihin. Saimme opastusta, eväitä ja ohjausta. Meille annettiin vinkkejä ja neuvoja. Mutta konkreettinen työ oli tehtävä ihan itse.

Kaikki 23 koulutuksessa ollutta kanssaopiskelijaa muuten kulkivat tämän hyvinvointitaitojen reitin alusta loppuun.  

Elokuussa luokan lattialla makasi tismalleen sama määrä ihmisiä kuin avausviikonlopussa oli läsnä. Kukaan ei keskeyttänyt. Kukaan ei jättänyt omia harjoituksia tekemättä. Aika poikkeuksellista – aikuiskoulutus, jossa kaikki olivat mukana loppuun saakka. 

Amisopen ajatus 3: minullakin on unelma

Jokaisella on halu tulla nähdyksi. Jokaisella on tarve olla osa yhteisöä. Jokaisella on oikeus tuntea omat vahvuutensa. Koulu on paikka, jonka läpi jokainen suomalainen lapsi kulkee. 

Viimeisenä opiskelupäivänä yksi kouluttajistamme piti koskettavan puheen, jossa hän käytti tuttua ilmaisua: “Minulla on unelma…” Hän kertoi, kuinka hänellä on unelma muuttaa oman kotikaupunkinsa koulut kaikkien lasten hyvinvointia tukeviksi. Kasvua tukeviksi. Hyvää ja merkityksellistä elämää tukeviksi.

Minulla on sama unelma.

Haluan olla mukana rakentamassa koulumaailmaa, jossa lapset saavat löytää omat vahvuutensa. Minullakin on unelma olla opena koulussa, jossa turvallinen ilmapiiri tukee oppimista ja nuoret ymmärtävät olevansa hienoja tyyppejä, joilla on mahdollisuus kasvaa ihan mihin tahansa. Heidän asennettaan tuetaan ja sitkeys sekä sinnikkyys ovat kantavia arvoja.  

Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen koulutus ei ole positiivisen pedagogiikan temppukoulu. Se ei ole yksi niistä koulutuksista, josta saat mukaasi nipun monisteita “pärjäile näillä” -kehoitteen saattelemana. Koulutus pistää sinut itsesi ensin töihin. Tämän intervention jälkeen oivallat, mistä oikeastaan on kyse ja askel askeleelta voit olla mukana rakentamassa unelmiesi koulua. Sellaista koulua, jossa meidän kaikkien on hyvä olla. Lasten, nuorten ja aikuisten. Oppijoiden ja opettajien.

Positiivinen oppiminen - hyvinvointikoulutusta opettajille ja ammattikasvattajille

Ryhmä kertoo

“Sain keinoja pohtia vaikeitakin asioita: se ymmärrys, että elämä tapahtuu ja välillä se on ihan hirvittävän haastavaa. Ei vain oppilailla, vaan myös opettajalla. Opettajalla on mahdollisuus omalla esimerkillään ja koulutuksesta saaduilla työkaluilla vahvistaa oppilaiden resilienssiä.”

Opettajuus on monimutkainen juttu: jokainen opettaja haluaa varmasti antaa eväitä oppimiseen, olla läsnä ja uskoa jokaisessa oppilaassa olevaan mahdollisuuteen. Arki saattaa kuitenkin heittää eteen luokallisen levottomia oppilaita tai yksittäisen oppilaan, joka on kohdannut jotain äärimmäisen vaikeaa. 

Vuoden aikana käydyt keskustelut kertovat siitä, kuinka tinkimätön on opettajan halu tehdä työtään, siten että oppiminen mahdollistuu ja että koulussa on hyvä olla. Kaikilla oli tarve tehdä paljon sen eteen, että lapset sekä nuoret voisivat paremmin. 

“Kun valmistuin opeksi, ei koulutuksessa käyty läpi näitä asioita. Ne ovat niin uusia juttuja kuitenkin. Jokaisen viikonlopun jälkeen vein jotain käytäntöön. On ollut ihan mieletöntä huomata, kuinka hyvinvointitaitoja voi opettaa.”

“Monipuolinen koulutus, joka ei ole vain pinkka konsteja, joita toteuttaa. Kun on itse kokenut ensin hyvinvointitaitojen merkityksen, on niitä aivan eri ottaa käyttöön työssä.”

Koko koulutuksen ajan yhdessä käydyistä keskusteluista nousi esiin se valtava halu ja innostus, jolla opittuja asioita vietiin suoraan käytäntöön. Yksi oli kokeillut yhtä ja toinen toista: tietoa jaettiin, keskusteltiin ja usein kokeiluja vielä jalostettiin yhdessä. 

Open reppu voi olla välillä tosi tyhjä. Koulutuksen yksi lahja olikin huomata, että yksin ei tarvitse jaksaa. Ryhmä oli kuin turvaverkko, josta ei onneksi ole tarvinnut luopua. Jatkamme edelleen työskentelyä yhdessä: onnistuneita kokeiluja jaetaan edelleen toisille.

“Yksin olisin voinut lukea asioita kirjoista. Yhdessä pääsimme niin paljon syvemmälle.”

“Ryhmän yhteistyö jatkuu ja kehitämme edelleen yhdessä – nyt työn alla on hyvinvoinnin vuosikello. Ryhmä oli muutenkin todella suuri voimavara: lämminhenkinen. Jaoimme toisillemme paljon. Keskustelut herättivät ajattelua sekä tukivat omaa kasvua”

Vaikka koulutuksessa käydään läpi hyvin henkilökohtaista suoritusta – tutustutaan omiin tunteisiin, vahvuuksiin, omaan elämään ylipäätään – ryhmän merkitys on äärimmäisen tärkeä. Sen turvallinen ilmapiiri antoi mahdollisuuden keskustella myös kipeistä kysymyksistä. Ryhmässä oli yksinkertaisesti hyvä olla. 

“Vuorovaikutustaidot nousevat ensimmäisenä mieleen: toisen kohtaaminen, näkeminen ja nähdyksi tuleminen. Koulussa ja kaikkialla muuallakin. Koulutuksesta saadut eväät antavat voimaa myös omaan elämään.”

Loppusanat

Luulin, että en osaisi kuvailla koulutusta tai kertoa siitä, kuinka tärkeä se minulle oli. Kun olen kirjoittanut tätä, on välillä itkettänyt ja välillä naurattanut. Muistoja ja tärkeitä asioita on vyörynyt mieleen valtavalla voimalla. Ihania ihmisiä ja merkityksellisiä hetkiä.

Eräässä sitaatissa sanottiin: ”Elämäni paras vuosi”. 

Mutta myös: “Elämäni paras koulu.”

Kiitos. Suosittelemme lämpimästi ihan kaikille. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan, et tule katumaan, lupaan sen: www.positiivinenoppiminen.fi

No Comments

Post a Comment

YouTube
LinkedIn
Share
RSS
Seuraa sähköpostilla